Historiatietoa

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosituhannella Perhonjokilaakso oli eränkäyntialuetta. Lappalaisten lisäksi alueella samoilivat etelästä päin tulleet erämiehet. Koko Perhonjokilaaksosta on vain muutamia rautakautisia löytöjä, sillä rautakautinen asutus ei ulottunut näin pohjoiseen. Halsualta on löydetty Karhulahden talon maalta komea, lähes 15 cm pitkä pronssinen kaarisolki, joka ajoittuu 800-luvulla alkavalle viikinkiajalle. Perhonjokilaakson satunnaiset rautakautiset löydöt ovat ilmeisesti etelästä tulleiden eränkävijoitten muistoja. Hämäläisten ja yläsatakuntalaisten eränkäyntitie on harjuja noudatellen ja vesistöjä seuraten kulkenut asutuilta rintamailta Keski-Pohjanmaan takamaille. Läheltä Halsuanjärveä löydetty solki on tällainen erätien muisto. Solki on ollut mallina Kalevala Korun valmistamassa ensimmäisessä korussa ja nyt sitä on saatavana Halsuan Kehittämisyhdistyksen toimittamana mm. korva- ja rintakoruna.

Pakanuuden ajan lopulla varsinaissuomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset alkoivat tehdä pitkiä eräretkiä Pohjanmaalle, Lappiin ja Ruijan rannikolle saakka. Nämä miehet asuttivat vähitellen Pohjanmaan jokisuut ja sopivat rannikkopaikat 1100- ja 1200-luvulla. Jokien latvoilla eränkäynti jatkui vielä satoja vuosia.

Asuttaminen ja elinkeinot

Halsuan kiinteä asutus sai alkunsa hieman myöhemmin kuin muun Perhonjokilaakson. Ensimmäisen kerran Halsua mainitaan kymmenysluetteloissa omana kylänään vuonna 1571. Pyyntielinkeinot säilyivät viljelyn rinnalla vielä 1500- ja 1600-luvuilla, vaikka menettivätkin merkitystään. Turkiseläinten pyynti toi tervetulleita lisätuloja. Riistan vähenemisestä huolimatta metsästyksellä oli merkitystä Halsuan ja Perhon sydänmailla 1750-luvulle saakka.

Suurperheet yleistyivät Halsualla 1700-luvun lopulla. Monet työt, esim. tervanpoltto, vaativat runsaasti miestyövoimaa ja suurperheissä sitä oli. Tervanpoltto oli Halsualla ja Vetelissä niin tärkeä tulonlähde, että suurperhelaitos säilyi niissä pitempää kuin naapuripitäjissä. Vuosina 1791-1860 Halsuaa asutettiin voimakkaasti ja uudistiloja perustettiin. Halsuanjärven pohjoisranta vallattiin asutukselle vasta silloin. Vuonna 1856 Halsua sai tuntuvan lisän kun Kanasen talot siirrettiin tammikuun 18. päivänä annetulla keisarillisella päätöksellä Lohtajan pitäjän Lestijärven kylästä Kokkolaan ja Halsuaan. Päätös johtui Kanasen kyläkunnan omasta anomuksesta. Halsuan elinkeinoelämä on pysynyt maatalouden varassa nykypäiviin saakka. Vielä 1800-luvun lopulla maanviljely oli pääasiallisin elinkeino. Tosin Halsuallakin metsätuotteista, tervasta ja vähitellen myös muusta puutavarasta saatiin lisätuloja.

Kansanmusiikin harrastus

Perhonjokilaaksossa oli 1800-luvun kuluessa virinnyt elävä kansanmusiikin harrastus. Kaustislaissyntyinen Kreeta Haapasalo muutti vuonna 1869 Halsuan Kalliokoskelle ja eli siellä Alitalossa neljä vuotta. Kantele-Kreetan menestyksen innoittamina monet Halsuan kanteleen- ja viulunsoittajat lähtivät vuosisadan loppupuoliskolla kiertelemään Etelä- ja Keski-Suomen kaupunkeihin ja kyliin. Kreetan sisarpuolen tyttärestä Priita-Liisasta tuli Halsuan seudun ensimmäinen tunnettu kanteleensoittaja.