Jouko Heikkinen
Hän oli saksalainen pappi, joka vastusti Hitlerin oppia. Siksi hän joutui keskitysleirille, jolla hänet mestattiin. Hän kirjoitti kirjeitä leiriltä morsiamelleen ja muille.
Aluksi B pelkäsi, ettei jaksaisi kestää vankilan koettelemusta. Lopulta hän tiesi, ettei elämässä tarvinnut pelätä mitään.
Kun häntä haettiin mestauspaikalle, hän kuiskasi vierustoverilleen: "Kertokaa kihlatulle morsiamelleni, että tämä on minulle loppu, mutta myös alku."
Bonhoeffer nousi teloituspaikalle rukoiltuaan Jumalaa urheana ja itsensä hilliten. Paikalla ollut lääkäri kertoi myöhemmin: "Tuskinpa olen koskaan nähnyt miehen kuolevan niin nöyrästi Jumalan tahtoon taipuen."
Miten ihminen voi saavuttaa Jumalalle jättäytyneisyyden ja nöyrästi taipua Jumalan tahtoon?
Bonhoeffer kirjoittaa: "Vasta sitten kun ihminen on kokonaan luopunut yrityksestä tehdä itsestään jotakin - on se sitten pyhimys, parannuksen tehnyt syntinen tai kirkon mies, vanhurskas tai syntinen, sairas tai terve - ,ihminen heittäytyy Jumalan käsivarsille. Silloin hän ei ota enää vakavasti omia kärsimyksiään. Sitä vastoin hän ottaa vakavasti Jumalan kärsimyksen maailmassa, silloin hän valvoo Jeesuksen kanssa Getsemanessa."
Jumalalle jättäytyneisyyttä estää halua tehdä itsestä jotakin.
Jumalan haltuun antautumisesta seuraa käänne: oman hyvinvoinnin turvaamisen tilalle tulee maailman kärsimyksen lievittäminen.
Bonhoefferin sielun levottomuus käy ilmi hänen vankilamuistiinpanoistaan.
Ne paljastavat, että hän oli tuskainen ja epävarma siitä, miten jaksaisi pitää puoliaan. Hän oli levoton tulevaisuudestaan.
Bonhoefferkin alkoi vankilassa kipuilla myös vaikuttimiensa vuoksi. Oliko hänestä sittenkään tullut vainottu Kristuksen tähden? Oliko kärsimys omaa syytä?
Pahan maailman voivottelusta oman sydämen tuntemiseen!
Ihminen pakenee sisäisiä pelkojaan kolmella tavalla: 1. pako sisäisestä epäjärjestyksestä ulkoisen maailman ja toisten ihmisten muuttamiseen, 2. pako ulkoiseen velvollisuus- ja ansiohurskauteen, 3 pako uusiin mielihyvää tuottavaiin kokemuksiin (näin Johannes Tauler, 1300-luvulla)
Miten me sitten jaksamme sietää Jumalan vierasta työtä itsessämme? Luther vastaa: Hurskaat ihmiset tietävät, miten onnettomuudessa on käyttäydyttävä. He tietävät, ettei pakeneva ihminen ole koskaan karkottanut vihollista. Mitään kärsimystä, ahdinkoa tai kuolemaa ei voida voittaa kärsimättömyydellä, paolla eikä oman lohdutuksen etsinnällä. Paha voitetaan ainoastaan olemalla hiljaa ja odottamalla Jumalan apua - niin, ja käymällä lopulta rohkeasti onnettomuutta ja kuolemaa vastaan.
Tosi on sananlasku: "Se, joka helvettiä pelkää, se sinne joutuu." Ken pelkää kärsimystä, hänet kärsimys voittaa. Pako ei saa aikaan mitään hyvää.
Siksi kaikissa ahdingoissa on oltava rohkeita ja häikäilemättömiä ja seisottava lujina.
Ilman valoa emme uskalla liikkua pimeässä.
Pimeässä yössä loistaa vain pieni Jumalan sanan lamppu. Silloin on uskon hetki. Jumalan hyvyyden sanaan luottaen usko tunkeutuu pimeän ja tyhjyyden läpi. Uskossa ihminen saa takaisin itselleen maailman, ihmiset ja Jumalan yhtä tuoreina kuin lapsuuden kokemuksessa.
Joskus kuulee sanottavan: Minä tarvitsin tätä vaikeutta. Mitä tällä tarkoitetaan?
Jumala ei ole poissa ihmisen ahdistuksesta, vaikka me kuvittelemme toisin. Jumala on mitä läheisimmin läsnä: Hän on kuolemassa, me olemme hänen kuolemassaan. Jumalan läsnäolon tähden pahin vastustajakin joutuu suorittamaan meille palvelustaan.
Apu on siinä, että Jumala sallii hädän viedä meidät seurusteluun sanan kanssa. Pelon pyrkiessä lamaannuttamaan kristitty tarvitsee rohkeutta. Suuressa ahdingossa ihminen luulee, että hänet on hylätty ja annettu perkeleiden ja pahojen ihmisten omaksi ja ettei taivaassa ole enää Jumalaa, joka tahtoisi hänet tuntea.
Tämä on sielun oikea nälkää ja janoa, jossa sielu ikävöi Jumalalta lohdutusta ja apua. Siksi pyydämme: "Vahvista ääni toisen maailman."
Kuka kykenee kestämään Jumalan työtä, joka on usein outoa, ikään kuin meitä vahingoittavaa?
Ahdistuksessa on sanottava: Isä, lohduta ja vahvista minua kärsivää ihmisparkaa jumalallisella sanallasi. En kykene kestämään kättäsi, ja kuitenkin joudun kadotukseen, ellen sitä kestä. Sen tähden vahvista minua, etten menetä rohkeuttani.
Jumala siis tahtoo, ettemme hänen antamassaan kärsimyksessä juoksisi tai katselisi sinne tänne, vaan tulisimme hänen tykönsä. Emme saa haluta päästä irti vaivasta, sillä se estäisi Jumalan tahtoa ja meidän hyötyämme. Sitä vastoin meidän on tahdottava, että vahvistuisimme kestämään Jumalan oudon tahdon loppuun saakka.
Kukaan ei kykene kärsimään kuolemaa pelotta, ellei häntä vahvisteta. Mikään luotu ei kykene tähän vahvistamiseen, pikemminkin kaikki luodut ja erityisesti ihmiset heiltä lohdutusta etsittäessä tekevät meidät entistäkin voimattomimmiksi ja pehmeämmiksi. Siksi ainoastaan Jumalan sanan, jokapäiväisen leivän on vahvistettava meitä (Jes; Matt. 7; Ps. 119, 130).
Kun Jumala vuodattaa kärsivään ihmiseen sanansa, niin tämä vahvistuu kantamaan kaikkea. Jumalan sana on nimittäin kaikkivaltias. Koska Jumalan sana, sen puhuminen tai hedelmää tuottava sattuminen ei ole ihmisen varassa, vaan yksin Jumalan kädessä, on tarpeen rukoilla, että hän antaisi meille sanansa joko itsensä tai ihmisten välityksellä.
Ketä ei ole koskaan kärsimyksessä koeteltu ja ken ei ole kokenut, kuinka mahtava Jumalan sanan voima on vahvistamaan, hän ei tiedä mitään Jumalan sanan leivästä. Se ei voi myöskään maistua hänelle, sillä hän on tuntenut ja maistanut vain sitä lohtua, joka lähtee luoduista ja omasta itsestään. Hän ei ole vielä koskaan kärsinyt mitään loppuun saakka tai tullut lohduttomaksi.
Jumala pyrkii lisäämään kristityssä valtakuntaansa. Koettelemus opettaa meidät kokemaan, miten Jumalan sana on oikeaa, totta, suloista, rakastettavaa, voimallista, lohduttavaa, viisautta yli kaiken viisauden.
Luther esittää kuningas Daavidin ja omat koettelemuksensa esimerkiksi siitä, miten Jumalan sana opitaan tuntemaan suloisena vasta koettelemuksissa. Daavid valittaa psalmissa 119 kaikista vihollisista, ruhtinaista ja tyranneista ja vääristä hengistä, joita hänen itsensä täytyi kärsiä, koska hän meditoi ja seurusteli Jumalan sanan kanssa. Heti kun Jumalan sana sulautuu kristittyyn, Paholainen koettelee sinua, tekee sinut oikeaksi tohtoriksi ja opettaa sinua koettelemuksilla etsimään ja rakastamaan Jumalan sanaa. Luther itse kiittää monista paavilaisista, joiden välityksellä Paholainen on särkenyt, painanut ja ahdistanut, niin että hänestä on tehty oikea ja hyvä tohtori, jollaista hänestä ei olisi muuten tullut.
Leipä, sana ja ruoka ei ole kukaan muu kuin Herramme Jeesus Kristus. "Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta tehdäkseen maailman eläväksi" (Joh. 6.). Mikään saarna tai oppi, joka ei tuo meille Jeesusta Kristusta eikä kuvaa häntä eteemme, ei ole sielujemme jokapäiväinen leipä eikä ravinto. Se ei voi myöskään auttaa yhdessä ainoassakaan hädässä eikä ahdistuksessa.
Opetuslapset myrskyssä (Matt 8:23-27) - meditaatioMe itse lisäämme pahan valtaa
Pohdintaa 8. käskystä
Bonhoeffer joutui keskitysleirillä pohtimaan omia vaikuttimiaan. Oliko niin, että natsit olivat pahoja ja hän itse oli hyvä? Vai oliko niin, että hän ansaitsi keskitysleirin? Tätä pohdintaa omista vaikuttimistaan kristitty ei saa väistää.
Miten vähennämme pahaa? Miten lisäämme? Onko totuuden "laukominen päin naamaa" soveliasta? Entä "silmien ummistaminen"?
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi (2. Moos. 20:16)
Miten kannan huolta lähimmäisen virheistä?
Pitäisikö lähimmäisen virheet ja synnit jättää omaan rauhaansa? Tästä meitä on varoitettu. Yhteiskunnasta ei saisi tulla välinpitämätön. Hyvä on, jos puutumme toisen elämään, miten sen tulisi tapahtua.
Pankaa siis pois kaikki panettelu (1. Piet. 2:1)